ES ei taivu

 Lauantaiaamuna kello 05:40 kysyin itseltäni, että miksi halusin varta vasten lähteä Helsinkiin kouluttautumaan. Olin siis lähdössä apparikoulutukseen, tällä kertaa roolinani UVA eli uusivanha appari. Lunta tuli niin pyryttäen, että olin varma etten pääsisi VR:llä ikinä Helsinkiin asti. Juna oli ihme kyllä ihan aikataulussa , ja rautatieasemalta sitten kipitin protun yhteiskuljetusbussiin bongailemaan tuttuja. Samaan koulutukseen oli sattumalta eksynyt myös Manne, tyyppi joka oli ohjaamassa mun omaa leiriä kesällä 2010. Törmäillään aina randomisti kaikissa protujutuissa, viimeksi varmaan puistotapahtumassa elokuussa, ja oli taas kivaa jutskailla jonkun "vanhan" tutun kanssa. Koulutuspaikka olikin vaihdettu Pukkilaan Märkiön sijasta pari päivää ennen koulutuksen alkamista. Ensin luulin sen olevan joku ihan random paikka, mutta mun viimekesän tiimin tiimikoulutus oli just siellä!

Siinä niin peukkua pystyssä, selvisin kello viiden aamuherätyksestä

Paikka oli kyl tosi kiva ja tilava, mut ne kokkien huoneessa olevat sairaalasängyt oli aika pelottavia! Mun kotiryhmä nukku huoneessa jonka nimi oli Aamuaurinko, olin kyl vähän katkera ettei päästy siihen Prinsessa-huoneeseen. :(

Pientä draamaa lukuun ottamatta oli ihan tosi jees koulutus, koulutusrunkoa oli muutettu jotenkin ratkaisevasti parempaan suuntaan. Pääsin taas pitkästä aikaa leikkimään pusupainia, hippie downia ja kaikkia muita jälkeenjääneitä ja aivottomia leikkejä, ja siinä vaiheessa kun yhden leikin seurauksena Niko kantoi rastapäisen kokin keittiöstä ulos lumihankeen, homma alkoi mennä aika randomiksi. Keskusteltiin myös miesbalettitanssijoista ja karmeimmista lapsennimistä.  Antero-Tero Tantero.

Itse ohjelmakin sujui jokseenkin hyvin, jouduin kyllä vetämään keskustelua mutta meni huomattavasti paremmin kuin viime vuonna samaan aikaan! Tosin meidän kotiryhmä(jolle keskustelua vedin) olisi jutellut vaikka tapeteista tarvittaessa joten pääsin aika helpolla.



Lauantaina tultiin Pukkilaan ja sunnuntaina lähettiin. Kun loppusiivouksen yhteydessä tampattiin patjoja, niin  Eerika huusi kuin syötävä aina kun Armas osui mattopiiskallaan patjaan. Naapuritontin hiihtävät pikkulapset taisi saada vähän häiriintyneen kuvan protun toiminnasta. Hups.

Tulipas sekalainen ja epölooginen selitys, noh ei se mitään! Selvisin Helsingistä takaisin Turkuun kello neljän junalla pakollisten loppuhalien ja välipalaostosten jälkeen. Kakkoskoulutus on Turun seudulla, jotenka en noihin ihmisiin tuu luultavasti vähään aikaan törmäämään. :( Yhteenvetona sen verran, et oli paras koulutus ikinä ja nyt jäi semmonen kiva protuvaihde päälle. Se helpottuu vaan protuilemalla lisää, jotenka odotan innolla helmikuun 25:ttä päivää jolloin käyn kohti Tippsundia!