Lontoo. Aika supermahtireissu, ei mulla muuta. Ehittiin tekemään Mimmin kanssa kaikki mitä haluttiin ja vähän ekstraakin, meidän viiden päivän(joista 1,5 meni kyllä matkusteluun) reissu oli just sopivan kokoinen. Oltiin molemmat tosi hämmentyneitä kun kaikki meni niin hyvin, ainoastaan lähtöpäivänä epämotivoitunut infotiski vähän pilas tunnelmaa. Liikuskeltiin metrolla ympäri kaupunkia niinkuin oltais asuttu siellä aina(tai okei, mimmi johti ja mä taapersin perässä). Metrokortteja tulikin käytettyä ahkerasti, saatiin hirmuhienot olympialaisteemaiset oystercardit joita ei viiden punnan pantista huolimatta tehnyt mieli palauttaa. Eikä palautettu.
Mua laiskotti näitten kuvien kanssa ihan hirveesti, joten en oikeen jaksanut muokkailla. Koska molemmat ollaan käyty Lontoossa ennen, skipattiin kaikki ultimateturistinähtävyydet ihan mielellämme. Kyllä me silti turisteilta näytettiin, ei mitään mahdollisuutta näyttää coolilta kun on niin innoissaan kaikesta ehe. Koska en matkan aikana mitään upeeta matkapäivistä pitänyt, kaikki päivät on jokseenkin blurrautunut yhteen joten kertoilen juttuni sekaisessa järjestyksessä ja iloisesti väärinpäin.
Yhtenä päivänä päätettiin lähteä käppäilemään Thamesin rannalle. Sujautettiin metrolla kätevästi asemalle x joka sijaitsi kivasti joen vieressä. Istuskeltiin reunalla, syötiin omenaa ja jouduttiin melkein lakaistuiksi yli-innokkaan siivoojan toimesta. Lähettiin käpöstelemään eteenpäin puhelinkoppiposeerausten ja pakollisten London eye-pönötysten kautta(okei vähän paljon turisteiltiin). Päädyttiin Big Benin juurelle, jossa otin lapsiperheestä kuvan rouvan iphonella jonka jälkeen päätettiin jatkaa matkaa Buckinghamin palatsille. Karttaa ei ollut kummallakaan mukana, mut tiedettiin sen sijaitsevan
jossain tuolla päin. Superovelien oikoreittien, pienen Starbuckspysähdyksen ja yleisen ihmettelyn kautta löydettiin paikalle, ja nähtiin vilaus vartijanvaihdosta.
Hotelli meillä oli Paddingtonilla, ehkä 100 metrin päässä metroasemalta. Hotla oli molemmille tosi iloinen yllätys, edullisen hinnan vuoksi oltiin varauduttu aika paljon pahempaan. Jo aulassa tuli semmonen "
iaaa ihanaaa" huokaus kun katossa roikkui kristallikruunut ja seinät oli vaaleanpunaiset. Hissi meinasi kyllä syödä mut pari kertaa, onko se edes sallittua et ovet vaan menee kiinni vaikka olisi mikä matkalaukku tai reppu tai pää välissä?? Anygays, rakastuin meidän naapurustoon hyvin syvästi, Englannissa kaduilla nukkuvat spurgutkin kuulostaa hienostuneilta sillä aksentilla! Matkavälillä hotelli-metroasema sijaitsi myös kaikenmaailman burger kingit ja ravintolat, joten ei nälkäänkään kuoltu jeejee!
Shoppailtiin vähän turhankin ahkerasti, jo saapumispäivänä löydettiin itsemme valtavasta Westfieldin kauppakeskuksesta. Muutama tunti sujahti ihan huomaamatta vaikka ehdittiin käydä vain yhden käden sormilla laskettava määrä kauppoja läpi. Jokainen kauppa vaan oli niin älyttömän iso että kerrosten välillä hortoilemiseen meni kamalan pitkään. Vaikken tunnistaudu miksikään himoshoppailijaksi niin tuolla oli kyllä hauskaa.
Materialismionnellisuutta harrastettiin myös Camdenissa, jonne suunnattiin eräs sateinen aamupäivä. Siellä käsityöläiskojujen välissä tuli melkein ahdistus kaikesta hienosta myynnissä olevasta, menin ihan lukkoon vaikka kolmatta kertaa sielläkin tuli käytyä! Onneks oon jo oppinut ettei kaikkea hienoa tarvitse omistaa, joten joidenkin asioiden kohdalla pystyn jo pelkästään ihailemaan. Vaan lähti sieltäkin mukaan pienoinen korukasa ja pari paitaa. Tuli kyllä semmoinen materiayliannostus että en taida ostostella ihan hetkeen(vuosi kuulostaa hyvältä). Saatiin myös söpöiltä pojilta kutsi bileisiin, mutta alaikäsenä isosiskottomana mulla ei niihin kekkereihin olis ollu asiaa yhyy.
Harrasteltiin puistopiknikkejä aika runsaasti, on niin kivaa ostaa vaunukioskilta mustikkamuffini ja istahtaa viheriölle mussuttamaan. Tätä harrastettiin Green parkissa Hydeä unohtamatta. Lontoosta kun puhutaan, niin sade pääsi muutamalla kerralla yllättämään. Sateenvarjo vaan pään päälle ja hauskuus jatkuu!
Puistot oikeen vilisi oravia, musta tuntuu et niitä hyppi joka puussa. Rohkein yksilö uskalsi ihan senttimetrien päähän musta, ja muistikortille tallentuikin varmaan sata kuvaa samasta oravasta. Ei siinä mitään, ihan hauska niitä oli selailla ja muistella miten yritettiin houkutella ovaraa jellybeanseilla. Kohdattiin myös pulujengin armoton johtaja, albiinopulu. Se katsoi punaisilla silmillään suoraan sieluun.
 |
| Mimmi kulkee tien yli ja fanit peräs |
Beatlesfaneina haluttii tietty molemmat käydä Abbey Roadilla. Yritettiin oveloida ja päästä sinne mahdollisimman aikaisin(no yhentoista maissa..) välttäen turhat ihmismassat. Mut oli siellä nytkin porukkaa. Suurimpana ryhmänä silmiin pomppasi ehkä 20 hyvinpukeutuneen nuoren joukko ohjaajineen ja kameraryhmineen. Ne siinä hääräs ja kuvas ja mä ja mimmi kuikuiltiin vähän matkan päästä kiinnostuneina. Lopulta kyllästyttiin venailemaan vuoroa ja käppäiltiin takaisin St. Johns Woodin metroaseman viereiseen Beatleskahvilaan juomaan kaakaot. Tän jälkeen kadulla oli väljempää.
Torstaina olikin sitten suuri päivä, lähdettiin suurelle metroseikkailulle Watford Junctionin asemaa kohti! Sinne menikin aikaa melkein kolme varttia, oli hassua istua metrossa niin kauan kun oli tottunut ihan parin minuutin matkoihin. Jokatapauksessa, sunnattiin siis tuona nimenomaisena päivänä kohti Warner Brosin studioita ja mukavaa Harry Potter-lavastekierrosta. Upea kaksikerroksinen potterbussi tuli hakemaan meidät suoraan asemalta ja kiikutti studioille. Kaikki potterleffojen krääsät, muurit, peruukit, vaatteet, tylypahkat, peikonpäät ja taikaliemet oli siis koottu yhteen paikkaan ja me päästiin kattelemaan niitä. SE oli siistiä vaikken mikään tosifani olekkaan.
Löydettiin kermakaljakoju, ja pakkohan sitä oli päästä maistamaan! Ei hullumpaa, tuumailtiin molemmat. Kierros päättyi fanikauppaan, jonka korkeat hinnat kyllä vähän latisti fiilistä. Jokamaunrakeita kuitenkin löydettiin molemmat, eikä maistelukierroksen jälkeen huvittanut koskea tomu-, oksennus-, kaneli-, tai matorakeisiin! Suklaasammakon nappasin myös, ja hologrammikuvasta paljastui Rowena Ravenclaw.
Tän ylläolevan kuvan nimi on Onnellisuus. Onnea on, kun starbucks-myyjä kirjottaa sun nimen oikein vaikka lausut suomalaisittain! Ei tullut Alsaa enää, tuli Elsa!
Viimeisenä kokonaisena päivänä, joka oli perjaintai, päätettiin ottaa rennosti. Käytiin suorittamassa kulttuuriosuus National Galleryssä, jossa ihastuin uudestaan Willian Turnerin merimaisemiin. Sitten kun kyllästyttiin esittämään taidesnobeja niin käveltiin kadulle ja hypättiin ensimmäiseen vastaantulevaan bussiin. Huristeltiin sillä aikamme, Oxford streetin läpi ja yhä kauemmas. Kun parinkymmenen minuutin matkan jälkeen spotattiin metroasema, painettiin nappia ja jäätiin kyydistä. Matkasuunnitelmaksi muodostui jatkaa Overgroundilla Richmondiin ja tsuibailla siellä. Richmond osoittautui aivan täydelliseksi paikaksi viettää aurinkoinen iltapäivä, hassua miten niin idyllinen paikka voi olla niin lähellä Lontoon sykkivää keskustaa! Ostettiin aseman Sainsburyltä hirveät määrät erilaisia leivoksia ja kakkupaloja ja istuttiin aurinkoon nautiskelemaan. Tämän jälkeen teposteltiin saman Thamesin vartta kuin keskustassakin, vaan ihan erilaisissa maisemissa. Eksyttiin myös Richmondin omakotitaloalueelle, pois selvittiin loistavan suuntavaiston ja iphonen kompassin avulla.
Viimeiseksi kuvaksi Mimmi ja sushit, oikeesti tä on otettu ekana päivänä. Ruokakauppojen valmisruokaosastot oli mitä mahtavimpia, löytyi kaikkea savukalasta susheihin ja salaatteihin. Tuli siis syötyä erittäin paljon matkan aikana! Yumyum.
Niinkuin taisi tulla selväksi, matka oli mitä mainioin ja lähtisin kyllä ihan koska tahansa uudelleen! Eikä muuten jäänyt viimeiseksi Lontoonvisiitiksi, onneksi on loppuelämä aikaa matkustella.
