Du kan göra det!

Jokaiseen raajaan sattuu, selkä ja hartiat on jumissa, löysin itsestäni noin 17 uutta mustelmaa. Olo on kuin märällä rätillä, hyvä kun jaksan lysähtää sohvalle kotiin päästyäni. Sosiaalisuusmittari pamahti, tekee mieli möllöttää omassa tutussa huoneessa psykedeelisten tapettien alla ja syventyä Roald Dahliin.

Jos jollekkin jäi vielä epäselväksi, niin taakse jäi just loistavin viikonloppu ja koulutus aikoihin. Kaikki natsas; upeita ihmisiä, hulppeat tilat ja kokki, joka sai jokaisen aterian tuntumaan juhlalta.

Nyt pitäis havahtua todellisuuteen, palata rutiiniin. Lukea kokeisiin, tiskata tiskit, herätä aamuisin johonkin muuhun kuin hipsuttavan käden kosketukseen.

Jos mulla joskus oli vaikeuksia kuvitella itseäni kouluttamassa, niin ne kaikki on nyt viimeistään haihtuneet. Vaikka haikailen vieläkin rekryilemään, totesin että tämä tekee mulle hyvää. Jokainen päätökseni protuilun suhteen on vaan muokannut mua, vahvistanut ihmisenä.

Hmm, ehkä mun tunne onkin onnellisuus. Menneisyyden luurangot vois jo haudata, ja ruusuja muistella. Tsihiahaha. Ruusuja kaikille!